zakończone na -kkua, -lkkua, -rkkua (kk → k)
Przykład poniżej: bezokolicznik liikkua, temat liik-.
|
tryb oznajmujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liik·u·n
|
liik·u·mme
|
en liik·u
|
emme liik·u
|
1.
|
olen liik·ku·nut
|
olemme liik·ku·neet
|
en ole liik·ku·nut
|
emme ole liik·ku·neet
|
2.
|
liik·u·t
|
liik·u·tte
|
et liik·u
|
ette liik·u
|
2.
|
olet liik·ku·nut
|
olette liik·ku·neet
|
et ole liik·ku·nut
|
ette ole liik·ku·neet
|
3.
|
liik·ku·u
|
liik·ku·vat
|
ei liik·u
|
eivät liik·u
|
3.
|
on liik·ku·nut
|
ovat liik·ku·neet
|
ei ole liik·ku·nut
|
eivät ole liik·ku·neet
|
str. bierna
|
liik·u·taan
|
ei liik·u·ta
|
str. bierna
|
on liik·u·ttu
|
ei ole liik·u·ttu
|
imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liik·u·in
|
liik·u·imme
|
en liik·ku·nut
|
emme liik·ku·neet
|
1.
|
olin liik·ku·nut
|
olimme liik·ku·neet
|
en ollut liik·ku·nut
|
emme olleet liik·ku·neet
|
2.
|
liik·u·it
|
liik·u·itte
|
et liik·ku·nut
|
ette liik·ku·neet
|
2.
|
olit liik·ku·nut
|
olitte liik·ku·neet
|
et ollut liik·ku·nut
|
ette olleet liik·ku·neet
|
3.
|
liik·ku·i
|
liik·ku·ivat
|
ei liik·ku·nut
|
eivät liik·ku·neet
|
3.
|
oli liik·ku·nut
|
olivat liik·ku·neet
|
ei ollut liik·ku·nut
|
eivät olleet liik·ku·neet
|
str. bierna
|
liik·u·ttiin
|
ei liik·u·ttu
|
str. bierna
|
oli liik·u·ttu
|
ei ollut liik·u·ttu
|
tryb warunkowy
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liik·ku·isin
|
liik·ku·isimme
|
en liik·ku·isi
|
emme liik·ku·isi
|
1.
|
olisin liik·ku·nut
|
olisimme liik·ku·neet
|
en olisi liik·ku·nut
|
emme olisi liik·ku·neet
|
2.
|
liik·ku·isit
|
liik·ku·isitte
|
et liik·ku·isi
|
ette liik·ku·isi
|
2.
|
olisit liik·ku·nut
|
olisitte liik·ku·neet
|
et olisi liik·ku·nut
|
ette olisi liik·ku·neet
|
3.
|
liik·ku·isi
|
liik·ku·isivat
|
ei liik·ku·isi
|
eivät liik·ku·isi
|
3.
|
olisi liik·ku·nut
|
olisivat liik·ku·neet
|
ei olisi liik·ku·nut
|
eivät olisi liik·ku·neet
|
str. bierna
|
liik·u·ttaisiin
|
ei liik·u·ttaisi
|
str. bierna
|
olisi liik·u·ttu
|
ei olisi liik·u·ttu
|
tryb rozkazujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
–
|
liik·ku·kaamme
|
–
|
älkäämme liik·ku·ko
|
1.
|
–
|
olkaamme liik·ku·neet
|
–
|
älkäämme olko liik·ku·neet
|
2.
|
liik·u
|
liik·ku·kaa
|
älä liik·u
|
älkää liik·ku·ko
|
2.
|
ole liik·ku·nut
|
olkaa liik·ku·neet
|
älä ole liik·ku·nut
|
älkää olko liik·ku·neet
|
3.
|
liik·ku·koon
|
liik·ku·koot
|
älköön liik·ku·ko
|
älkööt liik·ku·ko
|
3.
|
olkoon liik·ku·nut
|
olkoot liik·ku·neet
|
älköön olko liik·ku·nut
|
älkööt ole liik·ku·neet
|
str. bierna
|
liik·u·ttakoon
|
älköön liik·u·ttako
|
str. bierna
|
olkoon liik·u·ttu
|
älköön olko liik·u·ttu
|
tryb potencjalny
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liik·ku·nen
|
liik·ku·nemme
|
en liik·ku·ne
|
emme liik·ku·ne
|
1.
|
lienen liik·ku·nut
|
lienemme liik·ku·neet
|
en liene liik·ku·nut
|
emme liene liik·ku·neet
|
2.
|
liik·ku·net
|
liik·ku·nette
|
et liik·ku·ne
|
ette liik·ku·ne
|
2.
|
lienet liik·ku·nut
|
lienette liik·ku·neet
|
et liene liik·ku·nut
|
ette liene liik·ku·neet
|
3.
|
liik·ku·nee
|
liik·ku·nevat
|
ei liik·ku·ne
|
eivät liik·ku·ne
|
3.
|
lienee liik·ku·nut
|
lienevät liik·ku·neet
|
ei liene liik·ku·nut
|
eivät liene liik·ku·neet
|
str. bierna
|
liik·u·ttaneen
|
ei liik·u·ttane
|
str. bierna
|
lienee liik·u·ttu
|
ei liene liik·u·ttu
|
Formy odczasownikowe
|
bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
I
|
liik‧ku‧a
|
cz. teraźniejszego
|
liik‧ku‧va
|
liik‧u‧ttava
|
rozszerzony I
|
liik‧ku‧akseen2
|
cz. przeszłego
|
liik·ku·nut
|
liik·u·ttu
|
II
|
inessivus
|
liik‧ku‧essa1
|
liik‧u‧ttaessa
|
sprawcy
|
liik‧ku‧ma1, 3
|
instructivus
|
liik‧ku‧en
|
–
|
przeczący
|
liik‧ku‧maton
|
III
|
inessivus
|
liik‧ku‧massa
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
elativus
|
liik‧ku‧masta
|
–
|
illativus
|
liik‧ku‧maan
|
–
|
adessivus
|
liik‧ku‧malla
|
–
|
abessivus
|
liik‧ku‧matta
|
–
|
instructivus
|
liik‧ku‧man
|
liik‧u‧ttaman
|
IV
|
mianownik
|
liik‧ku‧minen
|
partitivus
|
liik‧ku‧mista
|
V
|
liik‧ku‧maisillaan2
|
|
zakończone na -kkyä, -lkkyä, -rkkyä (kk → k)
Przykład poniżej: bezokolicznik välkkyä, temat välk-.
|
tryb oznajmujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
välk·y·n
|
välk·y·mme
|
en välk·y
|
emme välk·y
|
1.
|
olen välk·ky·nyt
|
olemme välk·ky·neet
|
en ole välk·ky·nyt
|
emme ole välk·ky·neet
|
2.
|
välk·y·t
|
välk·y·tte
|
et välk·y
|
ette välk·y
|
2.
|
olet välk·ky·nyt
|
olette välk·ky·neet
|
et ole välk·ky·nyt
|
ette ole välk·ky·neet
|
3.
|
välk·ky·y
|
välk·ky·vät
|
ei välk·y
|
eivät välk·y
|
3.
|
on välk·ky·nyt
|
ovat välk·ky·neet
|
ei ole välk·ky·nyt
|
eivät ole välk·ky·neet
|
str. bierna
|
välk·y·tään
|
ei välk·y·tä
|
str. bierna
|
on välk·y·tty
|
ei ole välk·y·tty
|
imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
välk·y·in
|
välk·y·imme
|
en välk·ky·nyt
|
emme välk·ky·neet
|
1.
|
olin välk·ky·nyt
|
olimme välk·ky·neet
|
en ollut välk·ky·nyt
|
emme olleet välk·ky·neet
|
2.
|
välk·y·it
|
välk·y·itte
|
et välk·ky·nyt
|
ette välk·ky·neet
|
2.
|
olit välk·ky·nyt
|
olitte välk·ky·neet
|
et ollut välk·ky·nyt
|
ette olleet välk·ky·neet
|
3.
|
välk·ky·i
|
välk·ky·ivät
|
ei välk·ky·nyt
|
eivät välk·ky·neet
|
3.
|
oli välk·ky·nyt
|
olivat välk·ky·neet
|
ei ollut välk·ky·nyt
|
eivät olleet välk·ky·neet
|
str. bierna
|
välk·y·ttiin
|
ei välk·y·tty
|
str. bierna
|
oli välk·y·tty
|
ei ollut välk·y·tty
|
tryb warunkowy
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
välk·ky·isin
|
välk·ky·isimme
|
en välk·ky·isi
|
emme välk·ky·isi
|
1.
|
olisin välk·ky·nyt
|
olisimme välk·ky·neet
|
en olisi välk·ky·nyt
|
emme olisi välk·ky·neet
|
2.
|
välk·ky·isit
|
välk·ky·isitte
|
et välk·ky·isi
|
ette välk·ky·isi
|
2.
|
olisit välk·ky·nyt
|
olisitte välk·ky·neet
|
et olisi välk·ky·nyt
|
ette olisi välk·ky·neet
|
3.
|
välk·ky·isi
|
välk·ky·isivät
|
ei välk·ky·isi
|
eivät välk·ky·isi
|
3.
|
olisi välk·ky·nyt
|
olisivat välk·ky·neet
|
ei olisi välk·ky·nyt
|
eivät olisi välk·ky·neet
|
str. bierna
|
välk·y·ttäisiin
|
ei välk·y·ttäisi
|
str. bierna
|
olisi välk·y·tty
|
ei olisi välk·y·tty
|
tryb rozkazujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
–
|
välk·ky·käämme
|
–
|
älkäämme välk·ky·kö
|
1.
|
–
|
olkaamme välk·ky·neet
|
–
|
älkäämme olko välk·ky·neet
|
2.
|
välk·y
|
välk·ky·kää
|
älä välk·y
|
älkää välk·ky·kö
|
2.
|
ole välk·ky·nyt
|
olkaa välk·ky·neet
|
älä ole välk·ky·nyt
|
älkää olko välk·ky·neet
|
3.
|
välk·ky·köön
|
välk·ky·kööt
|
älköön välk·ky·kö
|
älkööt välk·ky·kö
|
3.
|
olkoon välk·ky·nyt
|
olkoot välk·ky·neet
|
älköön olko välk·ky·nyt
|
älkööt ole välk·ky·neet
|
str. bierna
|
välk·y·ttäköön
|
älköön välk·y·ttäkö
|
str. bierna
|
olkoon välk·y·tty
|
älköön olko välk·y·tty
|
tryb potencjalny
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
välk·ky·nen
|
välk·ky·nemme
|
en välk·ky·ne
|
emme välk·ky·ne
|
1.
|
lienen välk·ky·nyt
|
lienemme välk·ky·neet
|
en liene välk·ky·nyt
|
emme liene välk·ky·neet
|
2.
|
välk·ky·net
|
välk·ky·nette
|
et välk·ky·ne
|
ette välk·ky·ne
|
2.
|
lienet välk·ky·nyt
|
lienette välk·ky·neet
|
et liene välk·ky·nyt
|
ette liene välk·ky·neet
|
3.
|
välk·ky·nee
|
välk·ky·nevät
|
ei välk·ky·ne
|
eivät välk·ky·ne
|
3.
|
lienee välk·ky·nyt
|
lienevät välk·ky·neet
|
ei liene välk·ky·nyt
|
eivät liene välk·ky·neet
|
str. bierna
|
välk·y·ttäneen
|
ei välk·y·ttäne
|
str. bierna
|
lienee välk·y·tty
|
ei liene välk·y·tty
|
Formy odczasownikowe
|
bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
I
|
välk‧ky‧ä
|
cz. teraźniejszego
|
välk‧ky‧vä
|
välk‧y‧ttävä
|
rozszerzony I
|
välk‧ky‧äkseen2
|
cz. przeszłego
|
välk·ky·nyt
|
välk·y·tty
|
II
|
inessivus
|
välk‧ky‧essä1
|
välk‧y‧ttäessä
|
sprawcy
|
välk‧ky‧mä1, 3
|
instructivus
|
välk‧ky‧en
|
–
|
przeczący
|
välk‧ky‧mätön
|
III
|
inessivus
|
välk‧ky‧mässä
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
elativus
|
välk‧ky‧mästä
|
–
|
illativus
|
välk‧ky‧mään
|
–
|
adessivus
|
välk‧ky‧mällä
|
–
|
abessivus
|
välk‧ky‧mättä
|
–
|
instructivus
|
välk‧ky‧män
|
välk‧y‧ttämän
|
IV
|
mianownik
|
välk‧ky‧minen
|
partitivus
|
välk‧ky‧mistä
|
V
|
välk‧ky‧mäisillään2
|
|
zakończone na -appua, -eppua, -ippua, -oppua, -uppua (pp → p)
Przykład poniżej: bezokolicznik tippua, temat tip-.
|
tryb oznajmujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
tip·u·n
|
tip·u·mme
|
en tip·u
|
emme tip·u
|
1.
|
olen tip·pu·nut
|
olemme tip·pu·neet
|
en ole tip·pu·nut
|
emme ole tip·pu·neet
|
2.
|
tip·u·t
|
tip·u·tte
|
et tip·u
|
ette tip·u
|
2.
|
olet tip·pu·nut
|
olette tip·pu·neet
|
et ole tip·pu·nut
|
ette ole tip·pu·neet
|
3.
|
tip·pu·u
|
tip·pu·vat
|
ei tip·u
|
eivät tip·u
|
3.
|
on tip·pu·nut
|
ovat tip·pu·neet
|
ei ole tip·pu·nut
|
eivät ole tip·pu·neet
|
str. bierna
|
tip·u·taan
|
ei tip·u·ta
|
str. bierna
|
on tip·u·ttu
|
ei ole tip·u·ttu
|
imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
tip·u·in
|
tip·u·imme
|
en tip·pu·nut
|
emme tip·pu·neet
|
1.
|
olin tip·pu·nut
|
olimme tip·pu·neet
|
en ollut tip·pu·nut
|
emme olleet tip·pu·neet
|
2.
|
tip·u·it
|
tip·u·itte
|
et tip·pu·nut
|
ette tip·pu·neet
|
2.
|
olit tip·pu·nut
|
olitte tip·pu·neet
|
et ollut tip·pu·nut
|
ette olleet tip·pu·neet
|
3.
|
tip·pu·i
|
tip·pu·ivat
|
ei tip·pu·nut
|
eivät tip·pu·neet
|
3.
|
oli tip·pu·nut
|
olivat tip·pu·neet
|
ei ollut tip·pu·nut
|
eivät olleet tip·pu·neet
|
str. bierna
|
tip·u·ttiin
|
ei tip·u·ttu
|
str. bierna
|
oli tip·u·ttu
|
ei ollut tip·u·ttu
|
tryb warunkowy
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
tip·pu·isin
|
tip·pu·isimme
|
en tip·pu·isi
|
emme tip·pu·isi
|
1.
|
olisin tip·pu·nut
|
olisimme tip·pu·neet
|
en olisi tip·pu·nut
|
emme olisi tip·pu·neet
|
2.
|
tip·pu·isit
|
tip·pu·isitte
|
et tip·pu·isi
|
ette tip·pu·isi
|
2.
|
olisit tip·pu·nut
|
olisitte tip·pu·neet
|
et olisi tip·pu·nut
|
ette olisi tip·pu·neet
|
3.
|
tip·pu·isi
|
tip·pu·isivat
|
ei tip·pu·isi
|
eivät tip·pu·isi
|
3.
|
olisi tip·pu·nut
|
olisivat tip·pu·neet
|
ei olisi tip·pu·nut
|
eivät olisi tip·pu·neet
|
str. bierna
|
tip·u·ttaisiin
|
ei tip·u·ttaisi
|
str. bierna
|
olisi tip·u·ttu
|
ei olisi tip·u·ttu
|
tryb rozkazujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
–
|
tip·pu·kaamme
|
–
|
älkäämme tip·pu·ko
|
1.
|
–
|
olkaamme tip·pu·neet
|
–
|
älkäämme olko tip·pu·neet
|
2.
|
tip·u
|
tip·pu·kaa
|
älä tip·u
|
älkää tip·pu·ko
|
2.
|
ole tip·pu·nut
|
olkaa tip·pu·neet
|
älä ole tip·pu·nut
|
älkää olko tip·pu·neet
|
3.
|
tip·pu·koon
|
tip·pu·koot
|
älköön tip·pu·ko
|
älkööt tip·pu·ko
|
3.
|
olkoon tip·pu·nut
|
olkoot tip·pu·neet
|
älköön olko tip·pu·nut
|
älkööt ole tip·pu·neet
|
str. bierna
|
tip·u·ttakoon
|
älköön tip·u·ttako
|
str. bierna
|
olkoon tip·u·ttu
|
älköön olko tip·u·ttu
|
tryb potencjalny
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
tip·pu·nen
|
tip·pu·nemme
|
en tip·pu·ne
|
emme tip·pu·ne
|
1.
|
lienen tip·pu·nut
|
lienemme tip·pu·neet
|
en liene tip·pu·nut
|
emme liene tip·pu·neet
|
2.
|
tip·pu·net
|
tip·pu·nette
|
et tip·pu·ne
|
ette tip·pu·ne
|
2.
|
lienet tip·pu·nut
|
lienette tip·pu·neet
|
et liene tip·pu·nut
|
ette liene tip·pu·neet
|
3.
|
tip·pu·nee
|
tip·pu·nevat
|
ei tip·pu·ne
|
eivät tip·pu·ne
|
3.
|
lienee tip·pu·nut
|
lienevät tip·pu·neet
|
ei liene tip·pu·nut
|
eivät liene tip·pu·neet
|
str. bierna
|
tip·u·ttaneen
|
ei tip·u·ttane
|
str. bierna
|
lienee tip·u·ttu
|
ei liene tip·u·ttu
|
Formy odczasownikowe
|
bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
I
|
tip‧pu‧a
|
cz. teraźniejszego
|
tip‧pu‧va
|
tip‧u‧ttava
|
rozszerzony I
|
tip‧pu‧akseen2
|
cz. przeszłego
|
tip·pu·nut
|
tip·u·ttu
|
II
|
inessivus
|
tip‧pu‧essa1
|
tip‧u‧ttaessa
|
sprawcy
|
tip‧pu‧ma1, 3
|
instructivus
|
tip‧pu‧en
|
–
|
przeczący
|
tip‧pu‧maton
|
III
|
inessivus
|
tip‧pu‧massa
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
elativus
|
tip‧pu‧masta
|
–
|
illativus
|
tip‧pu‧maan
|
–
|
adessivus
|
tip‧pu‧malla
|
–
|
abessivus
|
tip‧pu‧matta
|
–
|
instructivus
|
tip‧pu‧man
|
tip‧u‧ttaman
|
IV
|
mianownik
|
tip‧pu‧minen
|
partitivus
|
tip‧pu‧mista
|
V
|
tip‧pu‧maisillaan2
|
|
zakończone na -äppyä, -eppyä, -ippyä, -öppyä, -yppyä (pp → p)
Przykład poniżej: bezokolicznik leppyä, temat lep-.
|
tryb oznajmujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
lep·y·n
|
lep·y·mme
|
en lep·y
|
emme lep·y
|
1.
|
olen lep·py·nyt
|
olemme lep·py·neet
|
en ole lep·py·nyt
|
emme ole lep·py·neet
|
2.
|
lep·y·t
|
lep·y·tte
|
et lep·y
|
ette lep·y
|
2.
|
olet lep·py·nyt
|
olette lep·py·neet
|
et ole lep·py·nyt
|
ette ole lep·py·neet
|
3.
|
lep·py·y
|
lep·py·vät
|
ei lep·y
|
eivät lep·y
|
3.
|
on lep·py·nyt
|
ovat lep·py·neet
|
ei ole lep·py·nyt
|
eivät ole lep·py·neet
|
str. bierna
|
lep·y·tään
|
ei lep·y·tä
|
str. bierna
|
on lep·y·tty
|
ei ole lep·y·tty
|
imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
lep·y·in
|
lep·y·imme
|
en lep·py·nyt
|
emme lep·py·neet
|
1.
|
olin lep·py·nyt
|
olimme lep·py·neet
|
en ollut lep·py·nyt
|
emme olleet lep·py·neet
|
2.
|
lep·y·it
|
lep·y·itte
|
et lep·py·nyt
|
ette lep·py·neet
|
2.
|
olit lep·py·nyt
|
olitte lep·py·neet
|
et ollut lep·py·nyt
|
ette olleet lep·py·neet
|
3.
|
lep·py·i
|
lep·py·ivät
|
ei lep·py·nyt
|
eivät lep·py·neet
|
3.
|
oli lep·py·nyt
|
olivat lep·py·neet
|
ei ollut lep·py·nyt
|
eivät olleet lep·py·neet
|
str. bierna
|
lep·y·ttiin
|
ei lep·y·tty
|
str. bierna
|
oli lep·y·tty
|
ei ollut lep·y·tty
|
tryb warunkowy
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
lep·py·isin
|
lep·py·isimme
|
en lep·py·isi
|
emme lep·py·isi
|
1.
|
olisin lep·py·nyt
|
olisimme lep·py·neet
|
en olisi lep·py·nyt
|
emme olisi lep·py·neet
|
2.
|
lep·py·isit
|
lep·py·isitte
|
et lep·py·isi
|
ette lep·py·isi
|
2.
|
olisit lep·py·nyt
|
olisitte lep·py·neet
|
et olisi lep·py·nyt
|
ette olisi lep·py·neet
|
3.
|
lep·py·isi
|
lep·py·isivät
|
ei lep·py·isi
|
eivät lep·py·isi
|
3.
|
olisi lep·py·nyt
|
olisivat lep·py·neet
|
ei olisi lep·py·nyt
|
eivät olisi lep·py·neet
|
str. bierna
|
lep·y·ttäisiin
|
ei lep·y·ttäisi
|
str. bierna
|
olisi lep·y·tty
|
ei olisi lep·y·tty
|
tryb rozkazujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
–
|
lep·py·käämme
|
–
|
älkäämme lep·py·kö
|
1.
|
–
|
olkaamme lep·py·neet
|
–
|
älkäämme olko lep·py·neet
|
2.
|
lep·y
|
lep·py·kää
|
älä lep·y
|
älkää lep·py·kö
|
2.
|
ole lep·py·nyt
|
olkaa lep·py·neet
|
älä ole lep·py·nyt
|
älkää olko lep·py·neet
|
3.
|
lep·py·köön
|
lep·py·kööt
|
älköön lep·py·kö
|
älkööt lep·py·kö
|
3.
|
olkoon lep·py·nyt
|
olkoot lep·py·neet
|
älköön olko lep·py·nyt
|
älkööt ole lep·py·neet
|
str. bierna
|
lep·y·ttäköön
|
älköön lep·y·ttäkö
|
str. bierna
|
olkoon lep·y·tty
|
älköön olko lep·y·tty
|
tryb potencjalny
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
lep·py·nen
|
lep·py·nemme
|
en lep·py·ne
|
emme lep·py·ne
|
1.
|
lienen lep·py·nyt
|
lienemme lep·py·neet
|
en liene lep·py·nyt
|
emme liene lep·py·neet
|
2.
|
lep·py·net
|
lep·py·nette
|
et lep·py·ne
|
ette lep·py·ne
|
2.
|
lienet lep·py·nyt
|
lienette lep·py·neet
|
et liene lep·py·nyt
|
ette liene lep·py·neet
|
3.
|
lep·py·nee
|
lep·py·nevät
|
ei lep·py·ne
|
eivät lep·py·ne
|
3.
|
lienee lep·py·nyt
|
lienevät lep·py·neet
|
ei liene lep·py·nyt
|
eivät liene lep·py·neet
|
str. bierna
|
lep·y·ttäneen
|
ei lep·y·ttäne
|
str. bierna
|
lienee lep·y·tty
|
ei liene lep·y·tty
|
Formy odczasownikowe
|
bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
I
|
lep‧py‧ä
|
cz. teraźniejszego
|
lep‧py‧vä
|
lep‧y‧ttävä
|
rozszerzony I
|
lep‧py‧äkseen2
|
cz. przeszłego
|
lep·py·nyt
|
lep·y·tty
|
II
|
inessivus
|
lep‧py‧essä1
|
lep‧y‧ttäessä
|
sprawcy
|
lep‧py‧mä1, 3
|
instructivus
|
lep‧py‧en
|
–
|
przeczący
|
lep‧py‧mätön
|
III
|
inessivus
|
lep‧py‧mässä
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
elativus
|
lep‧py‧mästä
|
–
|
illativus
|
lep‧py‧mään
|
–
|
adessivus
|
lep‧py‧mällä
|
–
|
abessivus
|
lep‧py‧mättä
|
–
|
instructivus
|
lep‧py‧män
|
lep‧y‧ttämän
|
IV
|
mianownik
|
lep‧py‧minen
|
partitivus
|
lep‧py‧mistä
|
V
|
lep‧py‧mäisillään2
|
|
zakończone na -ttua, -lttua, -nttua, -rttua (tt → t)
Przykład poniżej: bezokolicznik sattua, temat sat-.
|
tryb oznajmujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
sat·u·n
|
sat·u·mme
|
en sat·u
|
emme sat·u
|
1.
|
olen sat·tu·nut
|
olemme sat·tu·neet
|
en ole sat·tu·nut
|
emme ole sat·tu·neet
|
2.
|
sat·u·t
|
sat·u·tte
|
et sat·u
|
ette sat·u
|
2.
|
olet sat·tu·nut
|
olette sat·tu·neet
|
et ole sat·tu·nut
|
ette ole sat·tu·neet
|
3.
|
sat·tu·u
|
sat·tu·vat
|
ei sat·u
|
eivät sat·u
|
3.
|
on sat·tu·nut
|
ovat sat·tu·neet
|
ei ole sat·tu·nut
|
eivät ole sat·tu·neet
|
str. bierna
|
sat·u·taan
|
ei sat·u·ta
|
str. bierna
|
on sat·u·ttu
|
ei ole sat·u·ttu
|
imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
sat·u·in
|
sat·u·imme
|
en sat·tu·nut
|
emme sat·tu·neet
|
1.
|
olin sat·tu·nut
|
olimme sat·tu·neet
|
en ollut sat·tu·nut
|
emme olleet sat·tu·neet
|
2.
|
sat·u·it
|
sat·u·itte
|
et sat·tu·nut
|
ette sat·tu·neet
|
2.
|
olit sat·tu·nut
|
olitte sat·tu·neet
|
et ollut sat·tu·nut
|
ette olleet sat·tu·neet
|
3.
|
sat·tu·i
|
sat·tu·ivat
|
ei sat·tu·nut
|
eivät sat·tu·neet
|
3.
|
oli sat·tu·nut
|
olivat sat·tu·neet
|
ei ollut sat·tu·nut
|
eivät olleet sat·tu·neet
|
str. bierna
|
sat·u·ttiin
|
ei sat·u·ttu
|
str. bierna
|
oli sat·u·ttu
|
ei ollut sat·u·ttu
|
tryb warunkowy
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
sat·tu·isin
|
sat·tu·isimme
|
en sat·tu·isi
|
emme sat·tu·isi
|
1.
|
olisin sat·tu·nut
|
olisimme sat·tu·neet
|
en olisi sat·tu·nut
|
emme olisi sat·tu·neet
|
2.
|
sat·tu·isit
|
sat·tu·isitte
|
et sat·tu·isi
|
ette sat·tu·isi
|
2.
|
olisit sat·tu·nut
|
olisitte sat·tu·neet
|
et olisi sat·tu·nut
|
ette olisi sat·tu·neet
|
3.
|
sat·tu·isi
|
sat·tu·isivat
|
ei sat·tu·isi
|
eivät sat·tu·isi
|
3.
|
olisi sat·tu·nut
|
olisivat sat·tu·neet
|
ei olisi sat·tu·nut
|
eivät olisi sat·tu·neet
|
str. bierna
|
sat·u·ttaisiin
|
ei sat·u·ttaisi
|
str. bierna
|
olisi sat·u·ttu
|
ei olisi sat·u·ttu
|
tryb rozkazujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
–
|
sat·tu·kaamme
|
–
|
älkäämme sat·tu·ko
|
1.
|
–
|
olkaamme sat·tu·neet
|
–
|
älkäämme olko sat·tu·neet
|
2.
|
sat·u
|
sat·tu·kaa
|
älä sat·u
|
älkää sat·tu·ko
|
2.
|
ole sat·tu·nut
|
olkaa sat·tu·neet
|
älä ole sat·tu·nut
|
älkää olko sat·tu·neet
|
3.
|
sat·tu·koon
|
sat·tu·koot
|
älköön sat·tu·ko
|
älkööt sat·tu·ko
|
3.
|
olkoon sat·tu·nut
|
olkoot sat·tu·neet
|
älköön olko sat·tu·nut
|
älkööt ole sat·tu·neet
|
str. bierna
|
sat·u·ttakoon
|
älköön sat·u·ttako
|
str. bierna
|
olkoon sat·u·ttu
|
älköön olko sat·u·ttu
|
tryb potencjalny
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
sat·tu·nen
|
sat·tu·nemme
|
en sat·tu·ne
|
emme sat·tu·ne
|
1.
|
lienen sat·tu·nut
|
lienemme sat·tu·neet
|
en liene sat·tu·nut
|
emme liene sat·tu·neet
|
2.
|
sat·tu·net
|
sat·tu·nette
|
et sat·tu·ne
|
ette sat·tu·ne
|
2.
|
lienet sat·tu·nut
|
lienette sat·tu·neet
|
et liene sat·tu·nut
|
ette liene sat·tu·neet
|
3.
|
sat·tu·nee
|
sat·tu·nevat
|
ei sat·tu·ne
|
eivät sat·tu·ne
|
3.
|
lienee sat·tu·nut
|
lienevät sat·tu·neet
|
ei liene sat·tu·nut
|
eivät liene sat·tu·neet
|
str. bierna
|
sat·u·ttaneen
|
ei sat·u·ttane
|
str. bierna
|
lienee sat·u·ttu
|
ei liene sat·u·ttu
|
Formy odczasownikowe
|
bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
I
|
sat‧tu‧a
|
cz. teraźniejszego
|
sat‧tu‧va
|
sat‧u‧ttava
|
rozszerzony I
|
sat‧tu‧akseen2
|
cz. przeszłego
|
sat·tu·nut
|
sat·u·ttu
|
II
|
inessivus
|
sat‧tu‧essa1
|
sat‧u‧ttaessa
|
sprawcy
|
sat‧tu‧ma1, 3
|
instructivus
|
sat‧tu‧en
|
–
|
przeczący
|
sat‧tu‧maton
|
III
|
inessivus
|
sat‧tu‧massa
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
elativus
|
sat‧tu‧masta
|
–
|
illativus
|
sat‧tu‧maan
|
–
|
adessivus
|
sat‧tu‧malla
|
–
|
abessivus
|
sat‧tu‧matta
|
–
|
instructivus
|
sat‧tu‧man
|
sat‧u‧ttaman
|
IV
|
mianownik
|
sat‧tu‧minen
|
partitivus
|
sat‧tu‧mista
|
V
|
sat‧tu‧maisillaan2
|
|
zakończone na -ttyä, -lttyä, -nttyä, -rttyä (tt → t)
Przykład poniżej: bezokolicznik liittyä, temat liit-.
|
tryb oznajmujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liit·y·n
|
liit·y·mme
|
en liit·y
|
emme liit·y
|
1.
|
olen liit·ty·nyt
|
olemme liit·ty·neet
|
en ole liit·ty·nyt
|
emme ole liit·ty·neet
|
2.
|
liit·y·t
|
liit·y·tte
|
et liit·y
|
ette liit·y
|
2.
|
olet liit·ty·nyt
|
olette liit·ty·neet
|
et ole liit·ty·nyt
|
ette ole liit·ty·neet
|
3.
|
liit·ty·y
|
liit·ty·vät
|
ei liit·y
|
eivät liit·y
|
3.
|
on liit·ty·nyt
|
ovat liit·ty·neet
|
ei ole liit·ty·nyt
|
eivät ole liit·ty·neet
|
str. bierna
|
liit·y·tään
|
ei liit·y·tä
|
str. bierna
|
on liit·y·tty
|
ei ole liit·y·tty
|
imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liit·y·in
|
liit·y·imme
|
en liit·ty·nyt
|
emme liit·ty·neet
|
1.
|
olin liit·ty·nyt
|
olimme liit·ty·neet
|
en ollut liit·ty·nyt
|
emme olleet liit·ty·neet
|
2.
|
liit·y·it
|
liit·y·itte
|
et liit·ty·nyt
|
ette liit·ty·neet
|
2.
|
olit liit·ty·nyt
|
olitte liit·ty·neet
|
et ollut liit·ty·nyt
|
ette olleet liit·ty·neet
|
3.
|
liit·ty·i
|
liit·ty·ivät
|
ei liit·ty·nyt
|
eivät liit·ty·neet
|
3.
|
oli liit·ty·nyt
|
olivat liit·ty·neet
|
ei ollut liit·ty·nyt
|
eivät olleet liit·ty·neet
|
str. bierna
|
liit·y·ttiin
|
ei liit·y·tty
|
str. bierna
|
oli liit·y·tty
|
ei ollut liit·y·tty
|
tryb warunkowy
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liit·ty·isin
|
liit·ty·isimme
|
en liit·ty·isi
|
emme liit·ty·isi
|
1.
|
olisin liit·ty·nyt
|
olisimme liit·ty·neet
|
en olisi liit·ty·nyt
|
emme olisi liit·ty·neet
|
2.
|
liit·ty·isit
|
liit·ty·isitte
|
et liit·ty·isi
|
ette liit·ty·isi
|
2.
|
olisit liit·ty·nyt
|
olisitte liit·ty·neet
|
et olisi liit·ty·nyt
|
ette olisi liit·ty·neet
|
3.
|
liit·ty·isi
|
liit·ty·isivät
|
ei liit·ty·isi
|
eivät liit·ty·isi
|
3.
|
olisi liit·ty·nyt
|
olisivat liit·ty·neet
|
ei olisi liit·ty·nyt
|
eivät olisi liit·ty·neet
|
str. bierna
|
liit·y·ttäisiin
|
ei liit·y·ttäisi
|
str. bierna
|
olisi liit·y·tty
|
ei olisi liit·y·tty
|
tryb rozkazujący
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
–
|
liit·ty·käämme
|
–
|
älkäämme liit·ty·kö
|
1.
|
–
|
olkaamme liit·ty·neet
|
–
|
älkäämme olko liit·ty·neet
|
2.
|
liit·y
|
liit·ty·kää
|
älä liit·y
|
älkää liit·ty·kö
|
2.
|
ole liit·ty·nyt
|
olkaa liit·ty·neet
|
älä ole liit·ty·nyt
|
älkää olko liit·ty·neet
|
3.
|
liit·ty·köön
|
liit·ty·kööt
|
älköön liit·ty·kö
|
älkööt liit·ty·kö
|
3.
|
olkoon liit·ty·nyt
|
olkoot liit·ty·neet
|
älköön olko liit·ty·nyt
|
älkööt ole liit·ty·neet
|
str. bierna
|
liit·y·ttäköön
|
älköön liit·y·ttäkö
|
str. bierna
|
olkoon liit·y·tty
|
älköön olko liit·y·tty
|
tryb potencjalny
|
czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
1.
|
liit·ty·nen
|
liit·ty·nemme
|
en liit·ty·ne
|
emme liit·ty·ne
|
1.
|
lienen liit·ty·nyt
|
lienemme liit·ty·neet
|
en liene liit·ty·nyt
|
emme liene liit·ty·neet
|
2.
|
liit·ty·net
|
liit·ty·nette
|
et liit·ty·ne
|
ette liit·ty·ne
|
2.
|
lienet liit·ty·nyt
|
lienette liit·ty·neet
|
et liene liit·ty·nyt
|
ette liene liit·ty·neet
|
3.
|
liit·ty·nee
|
liit·ty·nevät
|
ei liit·ty·ne
|
eivät liit·ty·ne
|
3.
|
lienee liit·ty·nyt
|
lienevät liit·ty·neet
|
ei liene liit·ty·nyt
|
eivät liene liit·ty·neet
|
str. bierna
|
liit·y·ttäneen
|
ei liit·y·ttäne
|
str. bierna
|
lienee liit·y·tty
|
ei liene liit·y·tty
|
Formy odczasownikowe
|
bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
I
|
liit‧ty‧ä
|
cz. teraźniejszego
|
liit‧ty‧vä
|
liit‧y‧ttävä
|
rozszerzony I
|
liit‧ty‧äkseen2
|
cz. przeszłego
|
liit·ty·nyt
|
liit·y·tty
|
II
|
inessivus
|
liit‧ty‧essä1
|
liit‧y‧ttäessä
|
sprawcy
|
liit‧ty‧mä1, 3
|
instructivus
|
liit‧ty‧en
|
–
|
przeczący
|
liit‧ty‧mätön
|
III
|
inessivus
|
liit‧ty‧mässä
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
elativus
|
liit‧ty‧mästä
|
–
|
illativus
|
liit‧ty‧mään
|
–
|
adessivus
|
liit‧ty‧mällä
|
–
|
abessivus
|
liit‧ty‧mättä
|
–
|
instructivus
|
liit‧ty‧män
|
liit‧y‧ttämän
|
IV
|
mianownik
|
liit‧ty‧minen
|
partitivus
|
liit‧ty‧mistä
|
V
|
liit‧ty‧mäisillään2
|
|