| zakończone na -kkia (kk → k)
Przykład poniżej: bezokolicznik hankkia, temat hank-.
|
| tryb oznajmujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hank·i·n
|
hank·i·mme
|
en hank·i
|
emme hank·i
|
1.
|
olen hank·ki·nut
|
olemme hank·ki·neet
|
en ole hank·ki·nut
|
emme ole hank·ki·neet
|
| 2.
|
hank·i·t
|
hank·i·tte
|
et hank·i
|
ette hank·i
|
2.
|
olet hank·ki·nut
|
olette hank·ki·neet
|
et ole hank·ki·nut
|
ette ole hank·ki·neet
|
| 3.
|
hank·ki·i
|
hank·ki·vat
|
ei hank·i
|
eivät hank·i
|
3.
|
on hank·ki·nut
|
ovat hank·ki·neet
|
ei ole hank·ki·nut
|
eivät ole hank·ki·neet
|
| str. bierna
|
hank·i·taan
|
ei hank·i·ta
|
str. bierna
|
on hank·i·ttu
|
ei ole hank·i·ttu
|
| imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hank·i·n
|
hank·i·mme
|
en hank·ki·nut
|
emme hank·ki·neet
|
1.
|
olin hank·ki·nut
|
olimme hank·ki·neet
|
en ollut hank·ki·nut
|
emme olleet hank·ki·neet
|
| 2.
|
hank·i·t
|
hank·i·tte
|
et hank·ki·nut
|
ette hank·ki·neet
|
2.
|
olit hank·ki·nut
|
olitte hank·ki·neet
|
et ollut hank·ki·nut
|
ette olleet hank·ki·neet
|
| 3.
|
hank·ki
|
hank·ki·vat
|
ei hank·ki·nut
|
eivät hank·ki·neet
|
3.
|
oli hank·ki·nut
|
olivat hank·ki·neet
|
ei ollut hank·ki·nut
|
eivät olleet hank·ki·neet
|
| str. bierna
|
hank·i·ttiin
|
ei hank·i·ttu
|
str. bierna
|
oli hank·i·ttu
|
ei ollut hank·i·ttu
|
| tryb warunkowy
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hank·ki·sin
|
hank·ki·simme
|
en hank·ki·si
|
emme hank·ki·si
|
1.
|
olisin hank·ki·nut
|
olisimme hank·ki·neet
|
en olisi hank·ki·nut
|
emme olisi hank·ki·neet
|
| 2.
|
hank·ki·sit
|
hank·ki·sitte
|
et hank·ki·si
|
ette hank·ki·si
|
2.
|
olisit hank·ki·nut
|
olisitte hank·ki·neet
|
et olisi hank·ki·nut
|
ette olisi hank·ki·neet
|
| 3.
|
hank·ki·si
|
hank·ki·sivat
|
ei hank·ki·si
|
eivät hank·ki·si
|
3.
|
olisi hank·ki·nut
|
olisivat hank·ki·neet
|
ei olisi hank·ki·nut
|
eivät olisi hank·ki·neet
|
| str. bierna
|
hank·i·ttaisiin
|
ei hank·i·ttaisi
|
str. bierna
|
olisi hank·i·ttu
|
ei olisi hank·i·ttu
|
| tryb rozkazujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
–
|
hank·ki·kaamme
|
–
|
älkäämme hank·ki·ko
|
1.
|
–
|
olkaamme hank·ki·neet
|
–
|
älkäämme olko hank·ki·neet
|
| 2.
|
hank·i
|
hank·ki·kaa
|
älä hank·i
|
älkää hank·ki·ko
|
2.
|
ole hank·ki·nut
|
olkaa hank·ki·neet
|
älä ole hank·ki·nut
|
älkää olko hank·ki·neet
|
| 3.
|
hank·ki·koon
|
hank·ki·koot
|
älköön hank·ki·ko
|
älkööt hank·ki·ko
|
3.
|
olkoon hank·ki·nut
|
olkoot hank·ki·neet
|
älköön olko hank·ki·nut
|
älkööt ole hank·ki·neet
|
| str. bierna
|
hank·i·ttakoon
|
älköön hank·i·ttako
|
str. bierna
|
olkoon hank·i·ttu
|
älköön olko hank·i·ttu
|
| tryb potencjalny
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hank·ki·nen
|
hank·ki·nemme
|
en hank·ki·ne
|
emme hank·ki·ne
|
1.
|
lienen hank·ki·nut
|
lienemme hank·ki·neet
|
en liene hank·ki·nut
|
emme liene hank·ki·neet
|
| 2.
|
hank·ki·net
|
hank·ki·nette
|
et hank·ki·ne
|
ette hank·ki·ne
|
2.
|
lienet hank·ki·nut
|
lienette hank·ki·neet
|
et liene hank·ki·nut
|
ette liene hank·ki·neet
|
| 3.
|
hank·ki·nee
|
hank·ki·nevat
|
ei hank·ki·ne
|
eivät hank·ki·ne
|
3.
|
lienee hank·ki·nut
|
lienevät hank·ki·neet
|
ei liene hank·ki·nut
|
eivät liene hank·ki·neet
|
| str. bierna
|
hank·i·ttaneen
|
ei hank·i·ttane
|
str. bierna
|
lienee hank·i·ttu
|
ei liene hank·i·ttu
|
| Formy odczasownikowe
|
| bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
| I
|
hank‧ki‧a
|
cz. teraźniejszego
|
hank‧ki‧va
|
hank‧i‧ttava
|
| rozszerzony I
|
hank‧ki‧akseen2
|
cz. przeszłego
|
hank·ki·nut
|
hank·i·ttu
|
| II
|
inessivus
|
hank‧ki‧essa1
|
hank‧i‧ttaessa
|
sprawcy
|
hank‧ki‧ma1, 3
|
| instructivus
|
hank‧ki‧en
|
–
|
przeczący
|
hank‧ki‧maton
|
| III
|
inessivus
|
hank‧ki‧massa
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
| elativus
|
hank‧ki‧masta
|
–
|
| illativus
|
hank‧ki‧maan
|
–
|
| adessivus
|
hank‧ki‧malla
|
–
|
| abessivus
|
hank‧ki‧matta
|
–
|
| instructivus
|
hank‧ki‧man
|
hank‧i‧ttaman
|
| IV
|
mianownik
|
hank‧ki‧minen
|
| partitivus
|
hank‧ki‧mista
|
| V
|
hank‧ki‧maisillaan2
|
|
| zakończone na -kkiä (kk → k)
Przykład poniżej: bezokolicznik leikkiä, temat leik-.
|
| tryb oznajmujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
leik·i·n
|
leik·i·mme
|
en leik·i
|
emme leik·i
|
1.
|
olen leik·ki·nyt
|
olemme leik·ki·neet
|
en ole leik·ki·nyt
|
emme ole leik·ki·neet
|
| 2.
|
leik·i·t
|
leik·i·tte
|
et leik·i
|
ette leik·i
|
2.
|
olet leik·ki·nyt
|
olette leik·ki·neet
|
et ole leik·ki·nyt
|
ette ole leik·ki·neet
|
| 3.
|
leik·ki·i
|
leik·ki·vät
|
ei leik·i
|
eivät leik·i
|
3.
|
on leik·ki·nyt
|
ovat leik·ki·neet
|
ei ole leik·ki·nyt
|
eivät ole leik·ki·neet
|
| str. bierna
|
leik·i·tään
|
ei leik·i·tä
|
str. bierna
|
on leik·i·tty
|
ei ole leik·i·tty
|
| imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
leik·i·n
|
leik·i·mme
|
en leik·ki·nyt
|
emme leik·ki·neet
|
1.
|
olin leik·ki·nyt
|
olimme leik·ki·neet
|
en ollut leik·ki·nyt
|
emme olleet leik·ki·neet
|
| 2.
|
leik·i·t
|
leik·i·tte
|
et leik·ki·nyt
|
ette leik·ki·neet
|
2.
|
olit leik·ki·nyt
|
olitte leik·ki·neet
|
et ollut leik·ki·nyt
|
ette olleet leik·ki·neet
|
| 3.
|
leik·ki
|
leik·ki·vät
|
ei leik·ki·nyt
|
eivät leik·ki·neet
|
3.
|
oli leik·ki·nyt
|
olivat leik·ki·neet
|
ei ollut leik·ki·nyt
|
eivät olleet leik·ki·neet
|
| str. bierna
|
leik·i·ttiin
|
ei leik·i·tty
|
str. bierna
|
oli leik·i·tty
|
ei ollut leik·i·tty
|
| tryb warunkowy
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
leik·ki·sin
|
leik·ki·simme
|
en leik·ki·si
|
emme leik·ki·si
|
1.
|
olisin leik·ki·nyt
|
olisimme leik·ki·neet
|
en olisi leik·ki·nyt
|
emme olisi leik·ki·neet
|
| 2.
|
leik·ki·sit
|
leik·ki·sitte
|
et leik·ki·si
|
ette leik·ki·si
|
2.
|
olisit leik·ki·nyt
|
olisitte leik·ki·neet
|
et olisi leik·ki·nyt
|
ette olisi leik·ki·neet
|
| 3.
|
leik·ki·si
|
leik·ki·sivät
|
ei leik·ki·si
|
eivät leik·ki·si
|
3.
|
olisi leik·ki·nyt
|
olisivat leik·ki·neet
|
ei olisi leik·ki·nyt
|
eivät olisi leik·ki·neet
|
| str. bierna
|
leik·i·ttäisiin
|
ei leik·i·ttäisi
|
str. bierna
|
olisi leik·i·tty
|
ei olisi leik·i·tty
|
| tryb rozkazujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
–
|
leik·ki·käämme
|
–
|
älkäämme leik·ki·kö
|
1.
|
–
|
olkaamme leik·ki·neet
|
–
|
älkäämme olko leik·ki·neet
|
| 2.
|
leik·i
|
leik·ki·kää
|
älä leik·i
|
älkää leik·ki·kö
|
2.
|
ole leik·ki·nyt
|
olkaa leik·ki·neet
|
älä ole leik·ki·nyt
|
älkää olko leik·ki·neet
|
| 3.
|
leik·ki·köön
|
leik·ki·kööt
|
älköön leik·ki·kö
|
älkööt leik·ki·kö
|
3.
|
olkoon leik·ki·nyt
|
olkoot leik·ki·neet
|
älköön olko leik·ki·nyt
|
älkööt ole leik·ki·neet
|
| str. bierna
|
leik·i·ttäköön
|
älköön leik·i·ttäkö
|
str. bierna
|
olkoon leik·i·tty
|
älköön olko leik·i·tty
|
| tryb potencjalny
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
leik·ki·nen
|
leik·ki·nemme
|
en leik·ki·ne
|
emme leik·ki·ne
|
1.
|
lienen leik·ki·nyt
|
lienemme leik·ki·neet
|
en liene leik·ki·nyt
|
emme liene leik·ki·neet
|
| 2.
|
leik·ki·net
|
leik·ki·nette
|
et leik·ki·ne
|
ette leik·ki·ne
|
2.
|
lienet leik·ki·nyt
|
lienette leik·ki·neet
|
et liene leik·ki·nyt
|
ette liene leik·ki·neet
|
| 3.
|
leik·ki·nee
|
leik·ki·nevät
|
ei leik·ki·ne
|
eivät leik·ki·ne
|
3.
|
lienee leik·ki·nyt
|
lienevät leik·ki·neet
|
ei liene leik·ki·nyt
|
eivät liene leik·ki·neet
|
| str. bierna
|
leik·i·ttäneen
|
ei leik·i·ttäne
|
str. bierna
|
lienee leik·i·tty
|
ei liene leik·i·tty
|
| Formy odczasownikowe
|
| bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
| I
|
leik‧ki‧ä
|
cz. teraźniejszego
|
leik‧ki‧vä
|
leik‧i‧ttävä
|
| rozszerzony I
|
leik‧ki‧äkseen2
|
cz. przeszłego
|
leik·ki·nyt
|
leik·i·tty
|
| II
|
inessivus
|
leik‧ki‧essä1
|
leik‧i‧ttäessä
|
sprawcy
|
leik‧ki‧mä1, 3
|
| instructivus
|
leik‧ki‧en
|
–
|
przeczący
|
leik‧ki‧mätön
|
| III
|
inessivus
|
leik‧ki‧mässä
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
| elativus
|
leik‧ki‧mästä
|
–
|
| illativus
|
leik‧ki‧mään
|
–
|
| adessivus
|
leik‧ki‧mällä
|
–
|
| abessivus
|
leik‧ki‧mättä
|
–
|
| instructivus
|
leik‧ki‧män
|
leik‧i‧ttämän
|
| IV
|
mianownik
|
leik‧ki‧minen
|
| partitivus
|
leik‧ki‧mistä
|
| V
|
leik‧ki‧mäisillään2
|
|
| zakończone na -ppia (pp → p)
Przykład poniżej: bezokolicznik oppia, temat op-.
|
| tryb oznajmujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
op·i·n
|
op·i·mme
|
en op·i
|
emme op·i
|
1.
|
olen op·pi·nut
|
olemme op·pi·neet
|
en ole op·pi·nut
|
emme ole op·pi·neet
|
| 2.
|
op·i·t
|
op·i·tte
|
et op·i
|
ette op·i
|
2.
|
olet op·pi·nut
|
olette op·pi·neet
|
et ole op·pi·nut
|
ette ole op·pi·neet
|
| 3.
|
op·pi·i
|
op·pi·vat
|
ei op·i
|
eivät op·i
|
3.
|
on op·pi·nut
|
ovat op·pi·neet
|
ei ole op·pi·nut
|
eivät ole op·pi·neet
|
| str. bierna
|
op·i·taan
|
ei op·i·ta
|
str. bierna
|
on op·i·ttu
|
ei ole op·i·ttu
|
| imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
op·i·n
|
op·i·mme
|
en op·pi·nut
|
emme op·pi·neet
|
1.
|
olin op·pi·nut
|
olimme op·pi·neet
|
en ollut op·pi·nut
|
emme olleet op·pi·neet
|
| 2.
|
op·i·t
|
op·i·tte
|
et op·pi·nut
|
ette op·pi·neet
|
2.
|
olit op·pi·nut
|
olitte op·pi·neet
|
et ollut op·pi·nut
|
ette olleet op·pi·neet
|
| 3.
|
op·pi
|
op·pi·vat
|
ei op·pi·nut
|
eivät op·pi·neet
|
3.
|
oli op·pi·nut
|
olivat op·pi·neet
|
ei ollut op·pi·nut
|
eivät olleet op·pi·neet
|
| str. bierna
|
op·i·ttiin
|
ei op·i·ttu
|
str. bierna
|
oli op·i·ttu
|
ei ollut op·i·ttu
|
| tryb warunkowy
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
op·pi·sin
|
op·pi·simme
|
en op·pi·si
|
emme op·pi·si
|
1.
|
olisin op·pi·nut
|
olisimme op·pi·neet
|
en olisi op·pi·nut
|
emme olisi op·pi·neet
|
| 2.
|
op·pi·sit
|
op·pi·sitte
|
et op·pi·si
|
ette op·pi·si
|
2.
|
olisit op·pi·nut
|
olisitte op·pi·neet
|
et olisi op·pi·nut
|
ette olisi op·pi·neet
|
| 3.
|
op·pi·si
|
op·pi·sivat
|
ei op·pi·si
|
eivät op·pi·si
|
3.
|
olisi op·pi·nut
|
olisivat op·pi·neet
|
ei olisi op·pi·nut
|
eivät olisi op·pi·neet
|
| str. bierna
|
op·i·ttaisiin
|
ei op·i·ttaisi
|
str. bierna
|
olisi op·i·ttu
|
ei olisi op·i·ttu
|
| tryb rozkazujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
–
|
op·pi·kaamme
|
–
|
älkäämme op·pi·ko
|
1.
|
–
|
olkaamme op·pi·neet
|
–
|
älkäämme olko op·pi·neet
|
| 2.
|
op·i
|
op·pi·kaa
|
älä op·i
|
älkää op·pi·ko
|
2.
|
ole op·pi·nut
|
olkaa op·pi·neet
|
älä ole op·pi·nut
|
älkää olko op·pi·neet
|
| 3.
|
op·pi·koon
|
op·pi·koot
|
älköön op·pi·ko
|
älkööt op·pi·ko
|
3.
|
olkoon op·pi·nut
|
olkoot op·pi·neet
|
älköön olko op·pi·nut
|
älkööt ole op·pi·neet
|
| str. bierna
|
op·i·ttakoon
|
älköön op·i·ttako
|
str. bierna
|
olkoon op·i·ttu
|
älköön olko op·i·ttu
|
| tryb potencjalny
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
op·pi·nen
|
op·pi·nemme
|
en op·pi·ne
|
emme op·pi·ne
|
1.
|
lienen op·pi·nut
|
lienemme op·pi·neet
|
en liene op·pi·nut
|
emme liene op·pi·neet
|
| 2.
|
op·pi·net
|
op·pi·nette
|
et op·pi·ne
|
ette op·pi·ne
|
2.
|
lienet op·pi·nut
|
lienette op·pi·neet
|
et liene op·pi·nut
|
ette liene op·pi·neet
|
| 3.
|
op·pi·nee
|
op·pi·nevat
|
ei op·pi·ne
|
eivät op·pi·ne
|
3.
|
lienee op·pi·nut
|
lienevät op·pi·neet
|
ei liene op·pi·nut
|
eivät liene op·pi·neet
|
| str. bierna
|
op·i·ttaneen
|
ei op·i·ttane
|
str. bierna
|
lienee op·i·ttu
|
ei liene op·i·ttu
|
| Formy odczasownikowe
|
| bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
| I
|
op‧pi‧a
|
cz. teraźniejszego
|
op‧pi‧va
|
op‧i‧ttava
|
| rozszerzony I
|
op‧pi‧akseen2
|
cz. przeszłego
|
op·pi·nut
|
op·i·ttu
|
| II
|
inessivus
|
op‧pi‧essa1
|
op‧i‧ttaessa
|
sprawcy
|
op‧pi‧ma1, 3
|
| instructivus
|
op‧pi‧en
|
–
|
przeczący
|
op‧pi‧maton
|
| III
|
inessivus
|
op‧pi‧massa
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
| elativus
|
op‧pi‧masta
|
–
|
| illativus
|
op‧pi‧maan
|
–
|
| adessivus
|
op‧pi‧malla
|
–
|
| abessivus
|
op‧pi‧matta
|
–
|
| instructivus
|
op‧pi‧man
|
op‧i‧ttaman
|
| IV
|
mianownik
|
op‧pi‧minen
|
| partitivus
|
op‧pi‧mista
|
| V
|
op‧pi‧maisillaan2
|
|
| zakończone na -ppiä (pp → p)
Przykład poniżej: bezokolicznik hyppiä, temat hyp-.
|
| tryb oznajmujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hyp·i·n
|
hyp·i·mme
|
en hyp·i
|
emme hyp·i
|
1.
|
olen hyp·pi·nyt
|
olemme hyp·pi·neet
|
en ole hyp·pi·nyt
|
emme ole hyp·pi·neet
|
| 2.
|
hyp·i·t
|
hyp·i·tte
|
et hyp·i
|
ette hyp·i
|
2.
|
olet hyp·pi·nyt
|
olette hyp·pi·neet
|
et ole hyp·pi·nyt
|
ette ole hyp·pi·neet
|
| 3.
|
hyp·pi·i
|
hyp·pi·vät
|
ei hyp·i
|
eivät hyp·i
|
3.
|
on hyp·pi·nyt
|
ovat hyp·pi·neet
|
ei ole hyp·pi·nyt
|
eivät ole hyp·pi·neet
|
| str. bierna
|
hyp·i·tään
|
ei hyp·i·tä
|
str. bierna
|
on hyp·i·tty
|
ei ole hyp·i·tty
|
| imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hyp·i·n
|
hyp·i·mme
|
en hyp·pi·nyt
|
emme hyp·pi·neet
|
1.
|
olin hyp·pi·nyt
|
olimme hyp·pi·neet
|
en ollut hyp·pi·nyt
|
emme olleet hyp·pi·neet
|
| 2.
|
hyp·i·t
|
hyp·i·tte
|
et hyp·pi·nyt
|
ette hyp·pi·neet
|
2.
|
olit hyp·pi·nyt
|
olitte hyp·pi·neet
|
et ollut hyp·pi·nyt
|
ette olleet hyp·pi·neet
|
| 3.
|
hyp·pi
|
hyp·pi·vät
|
ei hyp·pi·nyt
|
eivät hyp·pi·neet
|
3.
|
oli hyp·pi·nyt
|
olivat hyp·pi·neet
|
ei ollut hyp·pi·nyt
|
eivät olleet hyp·pi·neet
|
| str. bierna
|
hyp·i·ttiin
|
ei hyp·i·tty
|
str. bierna
|
oli hyp·i·tty
|
ei ollut hyp·i·tty
|
| tryb warunkowy
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hyp·pi·sin
|
hyp·pi·simme
|
en hyp·pi·si
|
emme hyp·pi·si
|
1.
|
olisin hyp·pi·nyt
|
olisimme hyp·pi·neet
|
en olisi hyp·pi·nyt
|
emme olisi hyp·pi·neet
|
| 2.
|
hyp·pi·sit
|
hyp·pi·sitte
|
et hyp·pi·si
|
ette hyp·pi·si
|
2.
|
olisit hyp·pi·nyt
|
olisitte hyp·pi·neet
|
et olisi hyp·pi·nyt
|
ette olisi hyp·pi·neet
|
| 3.
|
hyp·pi·si
|
hyp·pi·sivät
|
ei hyp·pi·si
|
eivät hyp·pi·si
|
3.
|
olisi hyp·pi·nyt
|
olisivat hyp·pi·neet
|
ei olisi hyp·pi·nyt
|
eivät olisi hyp·pi·neet
|
| str. bierna
|
hyp·i·ttäisiin
|
ei hyp·i·ttäisi
|
str. bierna
|
olisi hyp·i·tty
|
ei olisi hyp·i·tty
|
| tryb rozkazujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
–
|
hyp·pi·käämme
|
–
|
älkäämme hyp·pi·kö
|
1.
|
–
|
olkaamme hyp·pi·neet
|
–
|
älkäämme olko hyp·pi·neet
|
| 2.
|
hyp·i
|
hyp·pi·kää
|
älä hyp·i
|
älkää hyp·pi·kö
|
2.
|
ole hyp·pi·nyt
|
olkaa hyp·pi·neet
|
älä ole hyp·pi·nyt
|
älkää olko hyp·pi·neet
|
| 3.
|
hyp·pi·köön
|
hyp·pi·kööt
|
älköön hyp·pi·kö
|
älkööt hyp·pi·kö
|
3.
|
olkoon hyp·pi·nyt
|
olkoot hyp·pi·neet
|
älköön olko hyp·pi·nyt
|
älkööt ole hyp·pi·neet
|
| str. bierna
|
hyp·i·ttäköön
|
älköön hyp·i·ttäkö
|
str. bierna
|
olkoon hyp·i·tty
|
älköön olko hyp·i·tty
|
| tryb potencjalny
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
hyp·pi·nen
|
hyp·pi·nemme
|
en hyp·pi·ne
|
emme hyp·pi·ne
|
1.
|
lienen hyp·pi·nyt
|
lienemme hyp·pi·neet
|
en liene hyp·pi·nyt
|
emme liene hyp·pi·neet
|
| 2.
|
hyp·pi·net
|
hyp·pi·nette
|
et hyp·pi·ne
|
ette hyp·pi·ne
|
2.
|
lienet hyp·pi·nyt
|
lienette hyp·pi·neet
|
et liene hyp·pi·nyt
|
ette liene hyp·pi·neet
|
| 3.
|
hyp·pi·nee
|
hyp·pi·nevät
|
ei hyp·pi·ne
|
eivät hyp·pi·ne
|
3.
|
lienee hyp·pi·nyt
|
lienevät hyp·pi·neet
|
ei liene hyp·pi·nyt
|
eivät liene hyp·pi·neet
|
| str. bierna
|
hyp·i·ttäneen
|
ei hyp·i·ttäne
|
str. bierna
|
lienee hyp·i·tty
|
ei liene hyp·i·tty
|
| Formy odczasownikowe
|
| bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
| I
|
hyp‧pi‧ä
|
cz. teraźniejszego
|
hyp‧pi‧vä
|
hyp‧i‧ttävä
|
| rozszerzony I
|
hyp‧pi‧äkseen2
|
cz. przeszłego
|
hyp·pi·nyt
|
hyp·i·tty
|
| II
|
inessivus
|
hyp‧pi‧essä1
|
hyp‧i‧ttäessä
|
sprawcy
|
hyp‧pi‧mä1, 3
|
| instructivus
|
hyp‧pi‧en
|
–
|
przeczący
|
hyp‧pi‧mätön
|
| III
|
inessivus
|
hyp‧pi‧mässä
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
| elativus
|
hyp‧pi‧mästä
|
–
|
| illativus
|
hyp‧pi‧mään
|
–
|
| adessivus
|
hyp‧pi‧mällä
|
–
|
| abessivus
|
hyp‧pi‧mättä
|
–
|
| instructivus
|
hyp‧pi‧män
|
hyp‧i‧ttämän
|
| IV
|
mianownik
|
hyp‧pi‧minen
|
| partitivus
|
hyp‧pi‧mistä
|
| V
|
hyp‧pi‧mäisillään2
|
|
| zakończone na -ttia (tt → t)
Przykład poniżej: bezokolicznik nauttia, temat naut-.
|
| tryb oznajmujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
naut·i·n
|
naut·i·mme
|
en naut·i
|
emme naut·i
|
1.
|
olen naut·ti·nut
|
olemme naut·ti·neet
|
en ole naut·ti·nut
|
emme ole naut·ti·neet
|
| 2.
|
naut·i·t
|
naut·i·tte
|
et naut·i
|
ette naut·i
|
2.
|
olet naut·ti·nut
|
olette naut·ti·neet
|
et ole naut·ti·nut
|
ette ole naut·ti·neet
|
| 3.
|
naut·ti·i
|
naut·ti·vat
|
ei naut·i
|
eivät naut·i
|
3.
|
on naut·ti·nut
|
ovat naut·ti·neet
|
ei ole naut·ti·nut
|
eivät ole naut·ti·neet
|
| str. bierna
|
naut·i·taan
|
ei naut·i·ta
|
str. bierna
|
on naut·i·ttu
|
ei ole naut·i·ttu
|
| imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
naut·i·n
|
naut·i·mme
|
en naut·ti·nut
|
emme naut·ti·neet
|
1.
|
olin naut·ti·nut
|
olimme naut·ti·neet
|
en ollut naut·ti·nut
|
emme olleet naut·ti·neet
|
| 2.
|
naut·i·t
|
naut·i·tte
|
et naut·ti·nut
|
ette naut·ti·neet
|
2.
|
olit naut·ti·nut
|
olitte naut·ti·neet
|
et ollut naut·ti·nut
|
ette olleet naut·ti·neet
|
| 3.
|
naut·ti
|
naut·ti·vat
|
ei naut·ti·nut
|
eivät naut·ti·neet
|
3.
|
oli naut·ti·nut
|
olivat naut·ti·neet
|
ei ollut naut·ti·nut
|
eivät olleet naut·ti·neet
|
| str. bierna
|
naut·i·ttiin
|
ei naut·i·ttu
|
str. bierna
|
oli naut·i·ttu
|
ei ollut naut·i·ttu
|
| tryb warunkowy
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
naut·ti·sin
|
naut·ti·simme
|
en naut·ti·si
|
emme naut·ti·si
|
1.
|
olisin naut·ti·nut
|
olisimme naut·ti·neet
|
en olisi naut·ti·nut
|
emme olisi naut·ti·neet
|
| 2.
|
naut·ti·sit
|
naut·ti·sitte
|
et naut·ti·si
|
ette naut·ti·si
|
2.
|
olisit naut·ti·nut
|
olisitte naut·ti·neet
|
et olisi naut·ti·nut
|
ette olisi naut·ti·neet
|
| 3.
|
naut·ti·si
|
naut·ti·sivat
|
ei naut·ti·si
|
eivät naut·ti·si
|
3.
|
olisi naut·ti·nut
|
olisivat naut·ti·neet
|
ei olisi naut·ti·nut
|
eivät olisi naut·ti·neet
|
| str. bierna
|
naut·i·ttaisiin
|
ei naut·i·ttaisi
|
str. bierna
|
olisi naut·i·ttu
|
ei olisi naut·i·ttu
|
| tryb rozkazujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
–
|
naut·ti·kaamme
|
–
|
älkäämme naut·ti·ko
|
1.
|
–
|
olkaamme naut·ti·neet
|
–
|
älkäämme olko naut·ti·neet
|
| 2.
|
naut·i
|
naut·ti·kaa
|
älä naut·i
|
älkää naut·ti·ko
|
2.
|
ole naut·ti·nut
|
olkaa naut·ti·neet
|
älä ole naut·ti·nut
|
älkää olko naut·ti·neet
|
| 3.
|
naut·ti·koon
|
naut·ti·koot
|
älköön naut·ti·ko
|
älkööt naut·ti·ko
|
3.
|
olkoon naut·ti·nut
|
olkoot naut·ti·neet
|
älköön olko naut·ti·nut
|
älkööt ole naut·ti·neet
|
| str. bierna
|
naut·i·ttakoon
|
älköön naut·i·ttako
|
str. bierna
|
olkoon naut·i·ttu
|
älköön olko naut·i·ttu
|
| tryb potencjalny
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
naut·ti·nen
|
naut·ti·nemme
|
en naut·ti·ne
|
emme naut·ti·ne
|
1.
|
lienen naut·ti·nut
|
lienemme naut·ti·neet
|
en liene naut·ti·nut
|
emme liene naut·ti·neet
|
| 2.
|
naut·ti·net
|
naut·ti·nette
|
et naut·ti·ne
|
ette naut·ti·ne
|
2.
|
lienet naut·ti·nut
|
lienette naut·ti·neet
|
et liene naut·ti·nut
|
ette liene naut·ti·neet
|
| 3.
|
naut·ti·nee
|
naut·ti·nevat
|
ei naut·ti·ne
|
eivät naut·ti·ne
|
3.
|
lienee naut·ti·nut
|
lienevät naut·ti·neet
|
ei liene naut·ti·nut
|
eivät liene naut·ti·neet
|
| str. bierna
|
naut·i·ttaneen
|
ei naut·i·ttane
|
str. bierna
|
lienee naut·i·ttu
|
ei liene naut·i·ttu
|
| Formy odczasownikowe
|
| bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
| I
|
naut‧ti‧a
|
cz. teraźniejszego
|
naut‧ti‧va
|
naut‧i‧ttava
|
| rozszerzony I
|
naut‧ti‧akseen2
|
cz. przeszłego
|
naut·ti·nut
|
naut·i·ttu
|
| II
|
inessivus
|
naut‧ti‧essa1
|
naut‧i‧ttaessa
|
sprawcy
|
naut‧ti‧ma1, 3
|
| instructivus
|
naut‧ti‧en
|
–
|
przeczący
|
naut‧ti‧maton
|
| III
|
inessivus
|
naut‧ti‧massa
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
| elativus
|
naut‧ti‧masta
|
–
|
| illativus
|
naut‧ti‧maan
|
–
|
| adessivus
|
naut‧ti‧malla
|
–
|
| abessivus
|
naut‧ti‧matta
|
–
|
| instructivus
|
naut‧ti‧man
|
naut‧i‧ttaman
|
| IV
|
mianownik
|
naut‧ti‧minen
|
| partitivus
|
naut‧ti‧mista
|
| V
|
naut‧ti‧maisillaan2
|
|
| zakończone na -ttiä (tt → t)
Przykład poniżej: bezokolicznik miettiä, temat miet-.
|
| tryb oznajmujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
miet·ti·n
|
miet·i·mme
|
en miet·i
|
emme miet·i
|
1.
|
olen miet·ti·nyt
|
olemme miet·ti·neet
|
en ole miet·ti·nyt
|
emme ole miet·ti·neet
|
| 2.
|
miet·i·t
|
miet·i·tte
|
et miet·i
|
ette miet·i
|
2.
|
olet miet·ti·nyt
|
olette miet·ti·neet
|
et ole miet·ti·nyt
|
ette ole miet·ti·neet
|
| 3.
|
miet·ti·i
|
miet·ti·vät
|
ei miet·i
|
eivät miet·i
|
3.
|
on miet·ti·nyt
|
ovat miet·ti·neet
|
ei ole miet·ti·nyt
|
eivät ole miet·ti·neet
|
| str. bierna
|
miet·i·tään
|
ei miet·i·tä
|
str. bierna
|
on miet·i·tty
|
ei ole miet·i·tty
|
| imperfekt
|
czas zaprzeszły
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
miet·i·n
|
miet·i·mme
|
en miet·ti·nyt
|
emme miet·ti·neet
|
1.
|
olin miet·ti·nyt
|
olimme miet·ti·neet
|
en ollut miet·ti·nyt
|
emme olleet miet·ti·neet
|
| 2.
|
miet·i·t
|
miet·i·tte
|
et miet·ti·nyt
|
ette miet·ti·neet
|
2.
|
olit miet·ti·nyt
|
olitte miet·ti·neet
|
et ollut miet·ti·nyt
|
ette olleet miet·ti·neet
|
| 3.
|
miet·ti
|
miet·ti·vät
|
ei miet·ti·nyt
|
eivät miet·ti·neet
|
3.
|
oli miet·ti·nyt
|
olivat miet·ti·neet
|
ei ollut miet·ti·nyt
|
eivät olleet miet·ti·neet
|
| str. bierna
|
miet·i·ttiin
|
ei miet·i·tty
|
str. bierna
|
oli miet·i·tty
|
ei ollut miet·i·tty
|
| tryb warunkowy
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
miet·ti·sin
|
miet·ti·simme
|
en miet·ti·si
|
emme miet·ti·si
|
1.
|
olisin miet·ti·nyt
|
olisimme miet·ti·neet
|
en olisi miet·ti·nyt
|
emme olisi miet·ti·neet
|
| 2.
|
miet·ti·sit
|
miet·ti·sitte
|
et miet·ti·si
|
ette miet·ti·si
|
2.
|
olisit miet·ti·nyt
|
olisitte miet·ti·neet
|
et olisi miet·ti·nyt
|
ette olisi miet·ti·neet
|
| 3.
|
miet·ti·si
|
miet·ti·sivät
|
ei miet·ti·si
|
eivät miet·ti·si
|
3.
|
olisi miet·ti·nyt
|
olisivat miet·ti·neet
|
ei olisi miet·ti·nyt
|
eivät olisi miet·ti·neet
|
| str. bierna
|
miet·i·ttäisiin
|
ei miet·i·ttäisi
|
str. bierna
|
olisi miet·i·tty
|
ei olisi miet·i·tty
|
| tryb rozkazujący
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
–
|
miet·ti·käämme
|
–
|
älkäämme miet·ti·kö
|
1.
|
–
|
olkaamme miet·ti·neet
|
–
|
älkäämme olko miet·ti·neet
|
| 2.
|
miet·i
|
miet·ti·kää
|
älä miet·i
|
älkää miet·ti·kö
|
2.
|
ole miet·ti·nyt
|
olkaa miet·ti·neet
|
älä ole miet·ti·nyt
|
älkää olko miet·ti·neet
|
| 3.
|
miet·ti·köön
|
miet·ti·kööt
|
älköön miet·ti·kö
|
älkööt miet·ti·kö
|
3.
|
olkoon miet·ti·nyt
|
olkoot miet·ti·neet
|
älköön olko miet·ti·nyt
|
älkööt ole miet·ti·neet
|
| str. bierna
|
miet·i·ttäköön
|
älköön miet·i·ttäkö
|
str. bierna
|
olkoon miet·i·tty
|
älköön olko miet·i·tty
|
| tryb potencjalny
|
| czas teraźniejszy
|
perfekt
|
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
|
twierdzenie
|
przeczenie
|
| osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
osoba
|
lp
|
lm
|
lp
|
lm
|
| 1.
|
miet·ti·nen
|
miet·ti·nemme
|
en miet·ti·ne
|
emme miet·ti·ne
|
1.
|
lienen miet·ti·nyt
|
lienemme miet·ti·neet
|
en liene miet·ti·nyt
|
emme liene miet·ti·neet
|
| 2.
|
miet·ti·net
|
miet·ti·nette
|
et miet·ti·ne
|
ette miet·ti·ne
|
2.
|
lienet miet·ti·nyt
|
lienette miet·ti·neet
|
et liene miet·ti·nyt
|
ette liene miet·ti·neet
|
| 3.
|
miet·ti·nee
|
miet·ti·nevät
|
ei miet·ti·ne
|
eivät miet·ti·ne
|
3.
|
lienee miet·ti·nyt
|
lienevät miet·ti·neet
|
ei liene miet·ti·nyt
|
eivät liene miet·ti·neet
|
| str. bierna
|
miet·i·ttäneen
|
ei miet·i·ttäne
|
str. bierna
|
lienee miet·i·tty
|
ei liene miet·i·tty
|
| Formy odczasownikowe
|
| bezokoliczniki/odsłownik
|
imiesłowy
|
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
|
str. czynna
|
str. bierna
|
| I
|
miet‧ti‧ä
|
cz. teraźniejszego
|
miet‧ti‧vä
|
miet‧i‧ttävä
|
| rozszerzony I
|
miet‧ti‧äkseen2
|
cz. przeszłego
|
miet·ti·nyt
|
miet·i·tty
|
| II
|
inessivus
|
miet‧ti‧essä1
|
miet‧i‧ttäessä
|
sprawcy
|
miet‧ti‧mä1, 3
|
| instructivus
|
miet‧ti‧en
|
–
|
przeczący
|
miet‧ti‧mätön
|
| III
|
inessivus
|
miet‧ti‧mässä
|
–
|
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej.
3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
|
| elativus
|
miet‧ti‧mästä
|
–
|
| illativus
|
miet‧ti‧mään
|
–
|
| adessivus
|
miet‧ti‧mällä
|
–
|
| abessivus
|
miet‧ti‧mättä
|
–
|
| instructivus
|
miet‧ti‧män
|
miet‧i‧ttämän
|
| IV
|
mianownik
|
miet‧ti‧minen
|
| partitivus
|
miet‧ti‧mistä
|
| V
|
miet‧ti‧mäisillään2
|
|
